Aamuvirkku

Miehen herkkupurilaiset, jotka vasasin yllatyksena.

Ollaan pupun kanssa ainoita hereilla tassa taloudessa. Herasin siis 6.45 suoraan, kun kello soi. Yleensa laitan torkkua. Nukuin sellaisessa puolivali tilassa, puoliksi hereilla. Saattaa johtua kolmannesta kupista kahvia kuudelta illalla - fiksua - tai sitten ihan vain stressia. Mulla on nimittain alkanut taas oirehtimaan kasvot erilailla, silmien alle ja nyt muuallekin on ilmestynyt ihottumaa... Eilen illalla se jopa kutisi.

Nappailin jalleen kerran Googlen ruutuun ja vastaukseksi sain, etta se on osa tata diagnoosia, minka olen tehnyt ihostani - seborrooinen ekseema. Syylliseksi epailen joko viljoja tai uutta meikkia. Ainakin on nyt pakko kayttaa kun ei ilmankaan voi olla. Luulevat viela, etta olen pahoinpitelyn kohde, koska se silmien alla oleva ihottuma on oikeasti torkean nakoista. Mitahan tahan sitten keksisi? Kortisonia en uskalla laittaa. Laitoin sita kylla tuohon kadessa olevaan kuivaan ihottuma kohtaan.

Nyt tuo kani pyorii ympyraa mun penkin ymparilla. Silla oli joku hellyyskohtaus eilen illalla, nuoli miesta vaikka kuinka kauan ja hyppi siina kun kirjoitettiin yhdessa sahkopostia.

 "Painu nyt jo hiddoon sen kameras kanssa"

Haha. Nauran aina kun otan kuvia tuosta perunasta, loistava persoona koko pupu. Peanut on meilla vapaana asunnossa suurimman osan ajasta, melkeinpa ainoastaan yolla ja jos mennaan jonnekkin pidemmaksi aikaa, menee omaan valtakuntaansa. Oli se kerran tosin yonkin vapaana, koska eras (öhöm) oli unohtanut sulkea hakin katon kannen. Eipa siita mitaan seurannut. Muutenkin tuo on aika mukavuudenhaluainen, laiskanpulska ja siirtyy yleensa vain paikasta a, paikkaan b. Nakertaminen yleensa tarkoittaa huomiota tai heinaa, kiitos. Silla on tuollainen pahvilaatikko tyomaana, jota kutsutaan 'winter cottageksi'.

Syy miksi olen aikaisin hereilla on, etta me lahdetaan 12 aikaan katsomaan yhta koiraa. Sita ennen taytyy tehdan vahan kaikenlaista.

Perheelle kertominen tulevaisuudessa

Kuva: Weheartit.com

Olen miettinyt minkalaiset reaktiot molempien vanhemmilta mahdollisesti tulee sitten kun vauvauutisen kertomisen aika on. Rehellisesti sanottuna - en osaa yhtaan sanoa.
Voi olla, etta he miettivat sen tapahtuvan liian pian - olemme olleet yhdessa vuoden ja pari kuukautta paalle -vauvauutisen kertoessa veikkaan, etta reilusti enemman. Sitakaan kun ei koskaan tieda varmaksi, kuinka kauan siihen voi menna.

Viela aikuisenakin sita kaipaa joissain asioissa vanhempien hyvaksyntaa - sita toivoo, etta he kunnioittavat valintoja jotka teet. Se on kuitenkin lopulta vain sivuroolissa, silla tama on meidan elamamme ja toimimme sen mukaan, kuin meista hyvalta tuntuu. Tiedamme mita haluamme, toisemme ja rakentaa elamamme yhdessa.

Kukaan kun ei voi sanoa toisen puolesta, mika olisi oikea tapa tehda asiat, silla vain suhteessa olevat voivat sen tietaa. Niin yksinkertaista se on. Ei se elama lapsen saantiin lopu, eika siihen siten tulisi suhtautua - vaan siita se elama tavallaan alkaa, uusi elama ainakin - ja uudenlainen tarkoitus elamalle.

Joskus se on vain niin, etta vanhempiesi lapsena, aivan sama minka ikainen olet ja missa elamantilanteessa - on se aina yhta uskomaton asia heille, etta heidan lapsestaan on tulossa Äiti tai Isä.

Perheen merkitys

En ole kauhean perhekeskeinen ihminen, eika perheeni ole yhta laiheinen kun Miehella. He soittelevat usein keskenaan ja tykkaavat aterioida yhdessa - paikoin myos pitkan kaavan mukaan menevia paivallisia, joista en pida ollenkaan. 

Joulu on myos sellainen juhla, josta en useimpina viime vuosina ole nauttinut ollenkaan. Viime joulun vietin yksin, se oli yksi elamani surullisimmista, koska Mies oli juuri edellisena paivana lentanyt takaisin Ranskaan.

Uskon, etta alan taas nauttimaan joulusta ja muista tapahtumista kun meilla on omat lapset. Kun saa jarjestaa joulua omalle perheelle. Koristella kauniisti ja suunnitella ruokia. Tykkaan ostaa lahjoja toisille ja voin jo hyvin kuvitella sen ilon, minka lapsi kokee avatessaan paketin. Voi, kunpa tama aika koittaisi pian. 

Haluan, etta olemme perheena tiivis - niin kuin nyt olemme parina. Etta lapset kokevat paljon rakkautta ja sen, etta voivat aina turvautua meihin vanhempiinsa. En halua heilla koskaan olevan turvaton olo kotonaan, mita itse olen saanut kokea. 

Tulen varmaankin olemaan kotona pitkaan lasten kanssa, silla tarkoitus olisi myos tyoskennella taalta kasin. Miehellakin toivottavasti tyot siirtyvat kokonaan kotona tehtavaksi. Nama ovat vain alustavia suunnitelmia ja asiathan voivat aina muuttua, mutta jos nain on, lapsilla tulee olemaan molemmat vanhemmat paljon lasna. 

Toivoisin myos lapsillemme laheista suhdetta isovanhempiinsa. Omien vanhempieni kohdalla ongelmia teettaa se, etta Suomeen ei kovin usein voi lennella. Miehen vanhempien uskon taas haluavan olla paljon lasna - ovathan he sita jo omien lastensa elamassa.

Kuvat: Weheartit.com

Nyt kun katson naita kuvia, haluaisin muuttaa ainakin joulun ajaksi sellaiseen taloon kuin The Holiday-elokuvassa Kate Winsletilla oli Surreyssa, Englannissa. 

Ihana elokuva. Viime vuonna katsottiin se juuri joulukuussa - olen nahnyt sen vaikka kuinka monta kertaa, eika loppua nay. 

Ymmarsin muuten juuri, etta tama tulee olemaan ensimmainen jouluni, jolloin maassa ei ole lunta. 

En olisi ikina ajatellut, etta voisin kaivata sita - tai etta se tuntuisi jopa haikealta...

Mielen sopukoista - päivää!

Joskus tuntuu, etten ole edes oikeutettu toivomaan lasta. Valilla ajattelen, etta en mina varmaan parane koskaan. Mita jos en koskaan saa enaa energiaani takaisin?

Aina valilla, paivittain, tunnen oloni hyvaksi ja sitten taas seuraavaksi painun takaisin siihen vasyneeseen tilaan. En mina jaksa. Miten jaksaisin vauvan kanssa? Mita jos en vain koskaan voita tata masennusta.

Nama ajatukset tietenkin pistavat mieleni entista mustemmaksi. Suuri toiveeni - mahdotonta.

Tykkaan lukea mainoksia ja taas bongailin alesta sellaisia juttuja, jotka haluasin kayda hakemassa kotiin. Ne saavat kuitenkin mielen myos surulliseksi.

Yritan pysya mahdollisimman aktiivisena, kotityot ja elaimet, seka erilaiset projektit pitavat vauhdissa.

Minulla on vahan ahdistava laakari, joka pohjimmiltaan varmasti tarkoittaa hyvaa, mutta samat kysymykset ja lauseet alkavat arsyttamaan: oletkos jo aloittanut harrastuksen?, mites kielen oppiminen - menisit kielikurssille, naetko ihmisia tarpeeksi? ym. Kiitos riittaa.

Teen asiat mielellani omalla painollani ja niilla voimilla mita on. Se luo nimenomaan paineita kun miettii, etta pitaisi tehda tuota ja tuota.

Olen sellainen suorittaja ja rutiinit tuovat turvaa. Pahimmillaan ahdistuneena turvantunnetta kaipaa kaikessa, tuttu lenkkeilyreitti, tuttu kauppa, tuttu ruoka. Kaavasta ei voi poiketa.

Lukutuokio. Harvemmin tykkaan mistaan chick flick-kirjoista - koska ne ovat niin yksinkertaisia. Kuitenkin juuri siksi, ne ovat hyvaa luettavaa kielta oppivalle.

Kuitenkin aina valilla, sisaltani pilkistaa se pieni taisteluntahto. Minahan voitan taman - mina aion parantua.

Sita juuri tarvittaisiin enemmankin, koska kaikki lahtee itsesta.

Mutta mita tekisinkaan ilman Miestani. Korvaamaton tuki ja turva. Kannattelee minua silloin kun omat jalkani eivat siihen pysty. Kuivaa kyyneleeni ja antaa kaikua sanoilleni. Minun ei tarvitse huutaa yksin pimeassa.

Talla viikolla olen kokannut kasvisruokaa purjosta ja porkkanasta. On tehnyt hyvaa syoda oikeaa ruokaa.

Nain telkkarissa vahingossa taas patkan teurastamolta kun hain banaanin keittiosta. Sika laitettu koukkuun elavana ja se kiljui. En voi sanoin kuvailla sita tuskaa mita tunsin sisallani.

Ihmisrotu on paikoin maapallon syopa.


Translation for my darling:

You're irreplaceable. I would do anything for you, just like you have done for me.

Avausnumero

Minulla on kamala ahdistus. Kamala. Aloitin taman blogin siina toivossa, etta saisin sita vahan hellitettya ja avattua sielunmaisemaani. Myos siina toivossa, etten kaataisi tata kaikkea paskaa mieheni niskaan, silla han on minun sankarini, tukipilarini - ilman hanta olen lyijya. Rakkautemme on suurta.

Pitaa vain yrittaa ymmartaa itseaan ja olla karsivallinen.

Minulla on kamala vauvakuume - ihmisena, joka joskus sanoi ettei koskaan halua lapsia. Siitas sait sina kyyninen ihmispolo. Nain ne asiat muuttuvat kun elamaan astuu oikea ihminen.

Minulla on myos masennus, johon minulla on laakitys. Tassa nain vahan yli kuukauden jalkeen on tuntunut vahan paremmalta. Jaksan siivota enemman - mika on plussaa. Myos tehda ruokaa taas vahan enemman -ehdottomasti plussaa. Nama asiat tulevat luonnollisesti lisaantymaan kun talossa on vauva. Sitten on tehtava, vaikka mika olisi.

Mutta millaan ei jaksaisi odottaa, etta laakitys alkaisi potkimaan persuksille ja tuomaan enemman energiaa ja aihetta hymyyn. Ei yksinkertaisesti jaksaisi odottaa enaa elaman alkamista.

Raskaana haluaisin olla nyt, en vain odottaa oikeaa ajankohtaa, vaikkei se odotus toisaalta pitka olekaan - ainakin sen verran, etta odotamme mita gynekologi tuumaa laakityksista ynna muista, kun loydettiin viimeksi ultrassa monirakkulaiset munasarjat ja muutkin oireet tasmaa pcos:iin. Paitsi paino, se on normaali - ainakin viela. Ei kauaa jos jatkan tata kiellettyjen ruokien nauttimista ahdistukseen. Varsinaista.

Se vain pelottaa, etta kuinka kauan siina sitten voi menna ennen kuin tarppaa? Sita mina tassa jo etukateen murehdin, kuten tapaan kuuluu. Jotenkin tuntuu ettei tule olemaan ihan helppo keissi kun kierto on mita sattuu. Mutta sekin auttaisi jos vain saataisiin kuulla, etta se on mahdollista ja etta ovulaatio loytyisi, kierrosta huolimatta. Saisi heittaa - ei hanskat - vaan jotain muuta nurkkaan.

Olen 22-vuotias ja kirjoitan patongin ja juuston maasta. Taalla on ihan jees joskus.
Toivon mukaan saan myohemmin kirjoittaa siita, mita se odottaminen taalla Ranskassa onkaan. Sita ennen kuitenkin jannitetaan saanko masennus moron selatettya ja mahdollisuuden onnelliseen elamaan.

Translation for my darling:

Lock up the fridge. NOW.