Tunteiden vuoristorataa

Pienta ei huolet paina.

Kasvojen kuumotusta on taas vaihteeksi tullut kolme iltaa. Joka kerta sen iskiessa, vaivun masentuneeseen mielentilaan ja se saa epailemaan koko tulevaisuutta. 

Eilen illalla jopa sanoin miehelle, etta: "En halua miettia enaa vauva-asioita, silla ei me voida vauvaa laittaa aluille, ennen kuin tama on selvinnyt - jos koskaan. En pysty tahan." Aina se tulee takaisin. Aina saa miettimaan, etta mita talla kertaa tein vaarin. Mita sellaista soin, joka laukaisi taman. Jos se ei ole ruoasta kiinni niin mika helvetti mua vaivaa. Mistaan testeista ei loydy mitaan.

Yritan pitaa mieleni kiinni projekteissa, jotta paa ei tayttyisi pelkasta pakkomielteesta tahan kasvojen tilaan. Tai vauvasta - mutta kun sekin on kiinni tasta. 

Taas on itkut tasta itketty - ehka ei ikina. 

Sinista ja lainattua kaverin haista. Laitoin joulun kunniaksi taman kankaanpalan poydalle. Ajattelin laittaa paalle alustan kynttiloille ja ehka jotain pikkukoristeita. Ollaan myos yritetty loytaa jotain isoa puu/kuusi valokoristetta vahan joulutunnelmaa tuomaan.

Aloitin tanaan (kp16) toisen kierroksen Duphastonia eli Teroluttia. Tervetuloa lisa finnit ja rasvainen paanahka. Ei ole kylla ihan lempilaaketta tama. 

"Valeraskaus" oireet vain vaivaa. Kuvottava olo ja maha kremppaa. (Turvotus tosin voi olla kylla ihan puhtaasti ruokavaliolla aiheutettua, niin on pielessa - silmapusseista sen huomaa.) Pitkasta aikaa repaisyja ja valkkaria normaalia enemman.

Pieleen meni, mutta tulipahan tehtya.

Juttelin Miehen mummun kanssa puhelimessa vahan aikaa, silla han aina haluaa kuulla minuakin, ihana Mamie. <3 Sanoi sitten, etta mulla on jo hyva aksentti. Jotain hyvaa tahankin viikonloppuun. Hyvaa on myos raittiissa ilmassa reippailu (ja kannissa olevien ihmisten bongailu sunnuntaina) ja What to Expect When You're Expecting-elokuva. Ylikaytetyt aivot narikkaan.  Itse olen nahnyt aikaisemmin, mutta mies ei. 

Katsellaan nimittain melkein pelkastaan vauva aiheisia elokuvia. Great Gatsby on saanut jo odottaa tovin vuoroaan.

Mielen sopukoista - päivää!

Joskus tuntuu, etten ole edes oikeutettu toivomaan lasta. Valilla ajattelen, etta en mina varmaan parane koskaan. Mita jos en koskaan saa enaa energiaani takaisin?

Aina valilla, paivittain, tunnen oloni hyvaksi ja sitten taas seuraavaksi painun takaisin siihen vasyneeseen tilaan. En mina jaksa. Miten jaksaisin vauvan kanssa? Mita jos en vain koskaan voita tata masennusta.

Nama ajatukset tietenkin pistavat mieleni entista mustemmaksi. Suuri toiveeni - mahdotonta.

Tykkaan lukea mainoksia ja taas bongailin alesta sellaisia juttuja, jotka haluasin kayda hakemassa kotiin. Ne saavat kuitenkin mielen myos surulliseksi.

Yritan pysya mahdollisimman aktiivisena, kotityot ja elaimet, seka erilaiset projektit pitavat vauhdissa.

Minulla on vahan ahdistava laakari, joka pohjimmiltaan varmasti tarkoittaa hyvaa, mutta samat kysymykset ja lauseet alkavat arsyttamaan: oletkos jo aloittanut harrastuksen?, mites kielen oppiminen - menisit kielikurssille, naetko ihmisia tarpeeksi? ym. Kiitos riittaa.

Teen asiat mielellani omalla painollani ja niilla voimilla mita on. Se luo nimenomaan paineita kun miettii, etta pitaisi tehda tuota ja tuota.

Olen sellainen suorittaja ja rutiinit tuovat turvaa. Pahimmillaan ahdistuneena turvantunnetta kaipaa kaikessa, tuttu lenkkeilyreitti, tuttu kauppa, tuttu ruoka. Kaavasta ei voi poiketa.

Lukutuokio. Harvemmin tykkaan mistaan chick flick-kirjoista - koska ne ovat niin yksinkertaisia. Kuitenkin juuri siksi, ne ovat hyvaa luettavaa kielta oppivalle.

Kuitenkin aina valilla, sisaltani pilkistaa se pieni taisteluntahto. Minahan voitan taman - mina aion parantua.

Sita juuri tarvittaisiin enemmankin, koska kaikki lahtee itsesta.

Mutta mita tekisinkaan ilman Miestani. Korvaamaton tuki ja turva. Kannattelee minua silloin kun omat jalkani eivat siihen pysty. Kuivaa kyyneleeni ja antaa kaikua sanoilleni. Minun ei tarvitse huutaa yksin pimeassa.

Talla viikolla olen kokannut kasvisruokaa purjosta ja porkkanasta. On tehnyt hyvaa syoda oikeaa ruokaa.

Nain telkkarissa vahingossa taas patkan teurastamolta kun hain banaanin keittiosta. Sika laitettu koukkuun elavana ja se kiljui. En voi sanoin kuvailla sita tuskaa mita tunsin sisallani.

Ihmisrotu on paikoin maapallon syopa.


Translation for my darling:

You're irreplaceable. I would do anything for you, just like you have done for me.

Avausnumero

Minulla on kamala ahdistus. Kamala. Aloitin taman blogin siina toivossa, etta saisin sita vahan hellitettya ja avattua sielunmaisemaani. Myos siina toivossa, etten kaataisi tata kaikkea paskaa mieheni niskaan, silla han on minun sankarini, tukipilarini - ilman hanta olen lyijya. Rakkautemme on suurta.

Pitaa vain yrittaa ymmartaa itseaan ja olla karsivallinen.

Minulla on kamala vauvakuume - ihmisena, joka joskus sanoi ettei koskaan halua lapsia. Siitas sait sina kyyninen ihmispolo. Nain ne asiat muuttuvat kun elamaan astuu oikea ihminen.

Minulla on myos masennus, johon minulla on laakitys. Tassa nain vahan yli kuukauden jalkeen on tuntunut vahan paremmalta. Jaksan siivota enemman - mika on plussaa. Myos tehda ruokaa taas vahan enemman -ehdottomasti plussaa. Nama asiat tulevat luonnollisesti lisaantymaan kun talossa on vauva. Sitten on tehtava, vaikka mika olisi.

Mutta millaan ei jaksaisi odottaa, etta laakitys alkaisi potkimaan persuksille ja tuomaan enemman energiaa ja aihetta hymyyn. Ei yksinkertaisesti jaksaisi odottaa enaa elaman alkamista.

Raskaana haluaisin olla nyt, en vain odottaa oikeaa ajankohtaa, vaikkei se odotus toisaalta pitka olekaan - ainakin sen verran, etta odotamme mita gynekologi tuumaa laakityksista ynna muista, kun loydettiin viimeksi ultrassa monirakkulaiset munasarjat ja muutkin oireet tasmaa pcos:iin. Paitsi paino, se on normaali - ainakin viela. Ei kauaa jos jatkan tata kiellettyjen ruokien nauttimista ahdistukseen. Varsinaista.

Se vain pelottaa, etta kuinka kauan siina sitten voi menna ennen kuin tarppaa? Sita mina tassa jo etukateen murehdin, kuten tapaan kuuluu. Jotenkin tuntuu ettei tule olemaan ihan helppo keissi kun kierto on mita sattuu. Mutta sekin auttaisi jos vain saataisiin kuulla, etta se on mahdollista ja etta ovulaatio loytyisi, kierrosta huolimatta. Saisi heittaa - ei hanskat - vaan jotain muuta nurkkaan.

Olen 22-vuotias ja kirjoitan patongin ja juuston maasta. Taalla on ihan jees joskus.
Toivon mukaan saan myohemmin kirjoittaa siita, mita se odottaminen taalla Ranskassa onkaan. Sita ennen kuitenkin jannitetaan saanko masennus moron selatettya ja mahdollisuuden onnelliseen elamaan.

Translation for my darling:

Lock up the fridge. NOW.