Minulla on kamala ahdistus. Kamala. Aloitin taman blogin siina toivossa, etta saisin sita vahan hellitettya ja avattua sielunmaisemaani. Myos siina toivossa, etten kaataisi tata kaikkea paskaa mieheni niskaan, silla han on minun sankarini, tukipilarini - ilman hanta olen lyijya. Rakkautemme on suurta.
Pitaa vain yrittaa ymmartaa itseaan ja olla karsivallinen.
Minulla on kamala vauvakuume - ihmisena, joka joskus sanoi ettei koskaan halua lapsia. Siitas sait sina kyyninen ihmispolo. Nain ne asiat muuttuvat kun elamaan astuu oikea ihminen.
Minulla on myos masennus, johon minulla on laakitys. Tassa nain vahan yli kuukauden jalkeen on tuntunut vahan paremmalta. Jaksan siivota enemman - mika on plussaa. Myos tehda ruokaa taas vahan enemman -ehdottomasti plussaa. Nama asiat tulevat luonnollisesti lisaantymaan kun talossa on vauva. Sitten on tehtava, vaikka mika olisi.
Mutta millaan ei jaksaisi odottaa, etta laakitys alkaisi potkimaan persuksille ja tuomaan enemman energiaa ja aihetta hymyyn. Ei yksinkertaisesti jaksaisi odottaa enaa elaman alkamista.
Raskaana haluaisin olla nyt, en vain odottaa oikeaa ajankohtaa, vaikkei se odotus toisaalta pitka olekaan - ainakin sen verran, etta odotamme mita gynekologi tuumaa laakityksista ynna muista, kun loydettiin viimeksi ultrassa monirakkulaiset munasarjat ja muutkin oireet tasmaa pcos:iin. Paitsi paino, se on normaali - ainakin viela. Ei kauaa jos jatkan tata kiellettyjen ruokien nauttimista ahdistukseen. Varsinaista.
Se vain pelottaa, etta kuinka kauan siina sitten voi menna ennen kuin tarppaa? Sita mina tassa jo etukateen murehdin, kuten tapaan kuuluu. Jotenkin tuntuu ettei tule olemaan ihan helppo keissi kun kierto on mita sattuu. Mutta sekin auttaisi jos vain saataisiin kuulla, etta se on mahdollista ja etta ovulaatio loytyisi, kierrosta huolimatta. Saisi heittaa - ei hanskat - vaan jotain muuta nurkkaan.
Olen 22-vuotias ja kirjoitan patongin ja juuston maasta. Taalla on ihan jees joskus.
Toivon mukaan saan myohemmin kirjoittaa siita, mita se odottaminen taalla Ranskassa onkaan. Sita ennen kuitenkin jannitetaan saanko masennus moron selatettya ja mahdollisuuden onnelliseen elamaan.
Translation for my darling:
Lock up the fridge. NOW.
22-vuotias potee vauvakuumetta ja tappelee masennusta vastaan, Ranskassa.
Täällä kärsitään myös ahdistuksesta. En ole masentunut, mutta tiedän tasan tarkkaan, miltä paha ahdistus voi tuntua. Toiset päivät ovat hyviä ja toiset huonoja. Masennuskin on tuttu sairaus, tosin ei viime vuosilta. Onneksi olet saanut apua, toivottavasti lääke on alkanut auttaa.
ReplyDeleteKuten minäkin, sinäkin vaikutat aika huolehtivaiselta. Huolehdit, milloin tärppää ja tärppääkö ollenkaan. Asioiden pitäisi tapahtua myös heti? Minun mielestäni ainakin. Luulen, että liika huolehtiminen asioista, joihin ei voi vaikuttaa, edesauttaa ahdistuksen ja masennuksen syntymistä. Täytyisi muistaa siis rentoutua, liikkua ja viettää tasaista elämää, jotta voisi mahdollisimman hyvin. :)
Tsemppiä teille tälle polulle ja toivottavasti pian pääsette toivottuun tulokseen! :) Jään seuraamaan sinua.
Minun oli itseasiassa tarkoitus tulla tanaan sinun blogin puolelle kommentoimaan, etta tunnemme toisemme Kaksplussan puolelta. :)
DeleteOlet oikeassa, olen kova murehtimaan. Vaikutamme hyvin samanlaisilta. Se on nimenomaan niin, etta siina vaan kasaa liikaa paineita niskaansa. En vain ole saanut muutettua tata kayttaytymismallia.
Tuo rentoutuminenkin on vahan niin ja nain, kun koskaan ei oikein paase kunnolla siihen tilaan. Silla olen loppuunpalanutkin kun tama tila seuraa uniin asti. Vaikka on vasynyt, mieli ei ole rentoutunut.
Valilla tuntuu, etta laake ei tee yhtaan mitaan - mutta toisaalta taman essitalopraamin mekanismi on, etta alkaa vaikuttaa pikkuhiljaa. Puoli vuotta on vahimmaisaika mita pitaisi syoda.
Kiitos paljon! Tsemppia myos teille kovasti yrittamiseen! <3 Olen tukenasi. :)